Pekingin ilmassa värähtelee

Kampusalueen romantiikkaa.

Koulun vivahteikas päärakennus.

Jo on aikoja eletty. Nyt on kurssit valittu.
Rahotuksen perusteet, yrityksen rahoitus 2, sovellettua rahotusta, corporate re-engineeringiä, business communication, system analysis & design sekä kiinalainen kulttuuri ja historia. Kai on ihan hyvä tietää, miten firmat toimii, ni voin rakentaa tikkaat hienoihin pilvilinnoihini.

Ainoo muu vaihtoehto olis ollu kirjanpitoa *oksennus*.

Paikallista filosofiaa yms. kusetussälää en lopulta onnistunut seikkailuista huolimatta haalimaan. Nyt jää huutamatta 'eläköön' Suomen yliopisto-opetuksen vapaudelle. Laskeskelin, että 50 opintopisteen (vanhemmat: 30ov) edestä saan valita tutkintooni koko opiskeluaikana lähes mitä ikinä. Kaikki muut täällä vetää aika tiukasti rajattua linjaa.

Vanha portti Tsinghuan vallattomaan maailmaan. Aina kun oon kulkenu tosta ohi, jengi on näpsinyt siitä kuvia. Mä en.

Vanhempaa arkkitehtuuria. Oikeesti siellä ei oo tollasta.

Suomen akateemisesta vapaudesta vielä sen verran, että luennoilla on pakolliset välkät joiden alkaminen ilmaistaan soittokelloilla. Tunneilla annetaan Läksyjä. Paikallisilla ei hirveesti oo valinnanvaraa kurssien suhteen. Eli oo Juho ihan tyytyväinen Suomeen. Niinja kaks luennoitsijaa on ihan hyviä.

Culture&historyn luennoitsija esitteli kahta kilpailevaa teoriaa: Ensimmäisen huolellisesti esitellyn teorian mukaan itämaiset ihmiset olisivat saaneet alkunsa Kiinassa (aikoja sitten osoitettu vääräksi). Toisen nopesti läpi käydyn teorian mukaan itämaiset syntyivät Afrikassa kuten kaikki muutkin. (Tässä muuten aiheeseen liittyvä kiehtova sivu.)

Kävi niin, että perjantait on vapaita ja maanantaisinkin on yksi kurssi, jonka luennoille osoitan halveksuntani. Tättädää! Here I come.. .. Kiina? Matkustaminen?

Luennoille mennessä juuttuu jatkuvasti polkupyöräruuhkiin. Niissä ei oo pahemmin tullut muualla maailmassa luuhittua. Koppalakkiset pyöräliikenteen ohjaajat herättävät nöyrää arvostusta. Ja jengi tosiaan tsygäilee sateenvarjojen suojassa. Toistaiseksi ovat vielä silmät ehjät.

Koulu tarjoaa parastaan!

Jeah! Tänään sain sattumalta kuulla, että lafkamme futisjoukkueella oli palaveri vartin kuluttua. Menin sinne ja tilanne johti jälkikäteen arvioituna siihen, että 30 hengen testipelein valitusta futisjengistä heitettiin pari jätkää veke mun ja Rummeniggen takia. Ehkä me niin lupaavasti vakuuteltiin puolustavamme lafkan kunniaa kentillä kuin konsanaan gladiaattorit aikoinaan. Jengi ottaa kohtuu tosissaan ton futiksen. Saatte rakkaat lukijat varmasti kuulla aiheesta lisää myöhemmin.

Toinen asia, minkä villit ottaa kohtuu tosissaan on tilaisuudet. Eipä siitä sen enempää.

Tossa joku päivä en ruvennut järsimään ruokakupista löytynyttä kynsillä varustettua kanan jalkaa. Juhanin mukaan villit digailee niistä (en pääse wordpressin sivuille sensuurista johtuen).

Ok, ok, kerron tilaisuuksista. Oli tervetuliaistilaisuus ulkkareille. Marvellous! Tajunnanräjäyttäviä hetkiä! Ensin puolen tunnin ajan kolme viilipyttymäistä kiinalaista herraa lukevat vuorollaan paperista puheen - kiinaksi. Juuri kukaan ei ymmärtänyt mitään. Kuulemma pari herroista oli aiemmin päivällä puhuneet sujuvaa englantia. Ensimmäiset englantilaiset sanat huudettiin poistuvien ihmisten metelin päälle. Puheet olivat ilmeisesti päättyneet siihen, että englantia puhuvien oltiin kehoitettu jäämään saliin muitten poistuessa toiseen saliin.

Hektinen tilanne johti aikamoiseen verbaaliseen ilotulitukseen! Poliisi nimittäin saapui saliin. Poliisi mutisi paperilta sääntöjä kiinaksi. Kaveri hänen vierellään käänsi puheen parhaansa mukaan englanniksi. Onneksi kaverilla oli läppäri mukana, josta hän saattoi tarkistaa usean hankalamman sanan merkityksen. Puolessa tunnissa opin, että huumeita ei saa käyttää, seksuaalinen häirintä ei ole hyväksi, pommit ovat kiellettyjä ja liika alkoholin juominen saatta johtaa epäsovinnaiseen käyttäytymiseen. 5000:n vuoden historian aikana kyllä oppii! (Aiemmin mainitsemani toimittaja Saraste esitti kirjassaan seuraavan anekdootin: Kiinalaiset ovat kansa, joka keksi vessapaperin, mutta jotka eivät kuitenkaan enää osaa käyttää sitä.) Aikamoisia veijareita!

Kampus. Mä asun yhessä noista.

Nyt pohdin, lähteäkkö seikkailemaan junalla Keski-Kiinaan kymmeneksi päiväksi, vai viihdyttääkkö itseään pari päivää saksalaisten kera Qingdao kaljafestivaaleilla. Bayerniin on vissiin liian pitkä matka. Niin ja nämä pohdinnat johtuu siitä, että tänään alkoi kansallispäivän aiheuttama kymmenisen päivän loma. Eli en oo vankilassa vaikka kotvaan ei kuuluisikaan - tai no, eihän sitä tiiä.

Ainiin, puhelinnumero on nykyään: +86 132 603 303 92

Peking

Luin Petri Sarasteen kirjoittaman kirjan Laowai (kiitos isä&äiti), jossa mehuteltiin Kiinan ja Pekingin hankaluudella. Ulkomaalaisia ei ole oikeuksia, ilma on hiilidioksidia, ihmiset julmia, kadut täynnä sylkeä, byrokratia saatanallista jne. Kiina vaikutti kirjan perusteella maalta, jossa ihmiset eivät välitä toisistaan eikä etenkään ulkomaalaisista. Lisäksi oletin, että englannilla on mahdotonta tulla toimeen.

Vaikuttaa kuitenkin kovin erilaiselta!

Kadunmiehet ja palvelusväki ovat kovin ystävällisiä. Muutaman kerran joku on tullut kysymään, tarvinko apua kun olen seissyt tapani mukaan kadulla tuijottaen tyhjyyteen. Jopa tylyiksi kuvaillut koulun byrokratiarobotit ovat olleet hyvin ystävällisiä ja auttavaisia.

Mainitsin ystävällisyyden Singaporelaiselle, joka on enemmän pyörinyt Pekingissä, ja hän näytti hiukan yllättyneeltä ja mietti, johtuuko outo vire olympialaisista. Lieköhän noin.. Ainakaan ihmiset eivät juurikaan räi kaduille ja he myös jonottavat kuuliaisesti.

Positiivisin yllätys on kuitenkin se, että ilma maistuu aivan samalle kuin kesäinen Helsingin viima. Urheilu ei ala sattumaan keuhkoihin. Eiköhän kuitenkin ympärillä olevat hiiltä käyttävät tehtaat rupea taas kohta hurisemaan ja kaupunki katoaa saastepilveen nyt kun paraolympialaiset on loppu.

Koululla kaikki puhuu mainiota englantia ja kaduillakin aina tarvittaessa paikalla on ollut joku englannintaitoinen. Vanhukset ei sitä pahemmin osaa, mutta lähes kaikki nuoret osaavat.

Ehkä nuoren opiskelijan parin viikon näkökulma on kuitenkin hiukan erilainen kuin Sarasteen duuninpainamisnäkökulma. Ainakin sitä kirja kritisoi, että Kiinalaiset kokee kaikkien ulkomaalaisten tulleen vain hyötymään Kiinasta. Ehkä opiskelijaa ei laiteta sellaiseen kategoriaan.

Makeit juttui!

Paikallinen liikenne on makeen joustavaa! Valoista ei juurikaan välitetä, vaan ihmiset ja autot hyökkäävät niihin väleihin mihin mahtuvat. Autoilijat tietävät, että vihollinen voi hyökätä mistä vain, ja jalankulkijatkin pitävät silmänsä auki. Homma toimii. Tyypillinen tilanne tänään oli t-risteys, jossa autot olivat kääntymässä päätielle ihmismassojen vyöryessä niiden välissä ja yhden auton tehdessä nelikaistaisen tien oikealta reunalta u-käännöstä kaiken tämän keskeltä vasemmalle puolelle tietä. Lisäksi samaan aikaan isä talutti kahta pientä lastaan tien vaarallisimmasta kohtaa ylitse.

Joskus Suomessa saan kommenttia tietyiltä tahoilta siitä, että napani on alituisesti muiden ihmisten ihailtavana. Paikallisten miesten muoti-ilmiönä on tuulettaa omaa vatsaansa nostamalla paitansa helmaa rinnan kohdalle esim. metrossa tai ravintolajonossa.

Olympiastadionilla opiskelijat tulivat haastattelemaan harjoitellakseen englannintaitoja.

Äsken jengi harjoitteli paritansseja ilman musiikkia koriskentällä.

Suurin huoneeseeni kantautuva tasainen meteli on koripallojen pomppiminen.

Vaikka kaupassa on paljon muita asiakkaita, minulla on kiinaksi rupatteleva myyjä jatkuvasti parin metrin etäisyydellä. Tollaseen suomalaisten on vissiin vaan ulkomailla totuttava. Jollain turistikadulla myyjät repi mua kauppaan sisälle. Aikamoista myyntityötä!

En ole aikasemmin joutunut fillariruuhkaan. Aamuluennoille mentäessä siihen on vissiin totuttava.

Kouluruoka maksaa ~60c, vaihtoehtoja on ehkä parikymmentä ja monet on parempia kuin suomalainen perus kouluruoka.

Kaikkee tollast jännää.

Uutiset

Ympärilläni tapahtuu tätä:
Koulun kaks ekaa viikkoo on kurssishoppailua. Kursseja saa valita ja jättää vielä miten lystää.
Ens viikko siis vielä sitä ja sit lyön lukkoon kaiken. Kauppissontaa tulee näemmä lähinnä kahlattua läpi. Tosi vaikeeta löytää muilta osastoilta englanniksi opetettavia kursseja. Taistelu jatkuu!

Kursseilla on vähän törmäilly jo vaihtareihin, mutta muuten ei oo pahemmin netin ulkopuolella sosiaalisuutta. Futisjengiin onnistuin ilmoomaan ja tennistä pitäis jonkun jäbän kaa mennä skulaa. Huomenna on welcome-tapahtuma ulkkareille. Jospa siitä sit sais hommat käyntiin.

Toivottavasti saa ainaki sen verran, et saa matkaseuraa ens viikon perjantaina alkavalle yheksän päivän lomalle.

Kampus on mainio

Budjaan Pekingissä pienessä kopissa, jossa on spartalainen sänky, pöytä, telkkari ja kaappi. Solun toisessa huoneessa asuu hahmo, joka pysyy visusti huoneensa syövereissä. Hän saapui tänään. Ulkomaailman ja meidän tyyssijan välissä on mikroaaltouuni ja vessa. Vessasta tulee lämmintä vettä 7:00-9:00, 15:00-17:00 & 20:00-23:00. Tosta tulikin mieleen, että enpä just ehtinyt suihkuun. Näitä 11-kerroksisia ulkkariasuntoloita on viisi. Meitä on rutkasti.

Talon edessä on 12 tenniskenttää, koriskenttiä, joku sulkiskenttä ja futiskenttä. Uimahalli 5min päässä. Bravo! Kauppa futiskentän takana ja sieltä saa kaikkea. Kampus on kliffa mesta. Jengi tosiaankin hyödyntää urheilumahiksia. Perjantaiyönä luulin et ulkona on bileet, mutta jälkikäteen tajusin että jengi vaan pelas pimeessä korista. Ne tekee sitä koko ajan. Eilen illalla myöskin laskeskelin, että juoksuradalla ei ollut missään kohtaa 20m pidempää rakoa juoksuryhmien välillä. Samoin oli lauantai-illalla. Villit fiilistelee myös venyttelyä, sulkista ilman verkkoa ja hämäriä vastuksettomia ulkotreenilaitteita. Sporttisia pirulaisia!

Huono puoli kampuksella on se, että luennoille on 1,5km ja metroon 2km. Siitä johtuen ostin tänään FILLARIN!!! Se on mageen ruosteinen ja cool ja makso 8 euroa! Kohta se kai pöllitään. Kahden euron lukosta huolimatta. Fillaroin vanhaan versioon kesäpalatsista testiks. Massiivinen puisto. Paluumatkalla ilmeni, että pyörä kestää subtrooppisen myrskyn. Ja päässä soi:

I've got a bike
You can ride it if you like
It's got a basket
A bell that rings
And things to make it look good
I'd give it to you if I could
But I borrowed it

You're the kind of girl that fits in with my world
I'll give you anything
Everything if you want things

Safka on Pohjois-Kiinassa näemmä buenoa. Hitusen rasvaista. Olis kiva tietää, mitä on tähän mennessä syönyt, ku mitään ei lue suomeks. Pitää opiskelumestoissa osoitta sopivan näköstä annosta ja ravintoloissa mennä sellasiin, missä on annoksen kuva. Ei sovi kuitenkaan valittaa, jos annosten hinta pyörii eurosen kieppeillä. Pizza tosin makso melkein yhtä paljon ku mun pöyrä. Sama oli E-Koreassa. MIKSI PIZZAT ON TÄÄLLÄ NIIN KALLIITA? Muuta syytä en oo keksiny kuin sen, että juusto saattais olla täällä kallista. Italialainen ruoka (pizza&pasta) vetoaa ilmeisesti sikana korealaisiin ja näihinki kai. Se on erityisherkkua täällä.

Näin täällä. Huomenna tarkastelemaan ekaa luentoa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että musta tulee aikamoinen kauppispeto yrityksen rahoitukseen, resource planningiin yms. liittyen. Ihan varma ei kuitenkaan voi olla kurssien sisällöistä. Esim. google suomentaa kurssin 数据结构 seuraavasti: Data Structure. Ei muutaku sokkona sotaan sano merimies!

Ainiin äiti kysy mailissa onko kivoja tyyppejä ympärillä. Muuten ei ihmisiin oikeen kykene vielä tutustumaan, muutaku nopeesti hississä tai tomiston tiskillä pari sanaa vaihtaessa. Ehkä uudesta kämppiksestä ja kurssitovereista tulee sydänystäviä.

Haasteet 1-4

Jukupätkä. Oon ollut jo viikon Pekingissä. Kaikenlaisia haasteita on tullut kohdattua.

Haaste 1. Kortilla ei tarpeeksi luottoa ja puolen vuoden vuokra pitää maksaa heti.
Ratkaisu 1. Soitto Nordeaan, jossa ilmenee että luottokunnan numero pankkikortissa on väärä, jonka jälkeen soitto Luottokuntaan. Saan luottokunnalta kortin laskun tiedot ja maksan rutkasti ylimäärästä, jonka jälkeen luottoa on taas kosolti. Sitä ei kuitenkaan näy tilillä ja ilta alkaa käymään myöhemmäksi. Uusi soitto luottokuntaan, jossa sanotaan että homma tulee voimaan vasta seuraavana päivänä, jollei faksaa kuittia maksusta luottokuntaan. Faksia on hankala löytää kampukselta, joten otan screenshotin verkkopankin maksusta, mailaan sen faijalle, joka faksaa sen Luottokunnalle, joka laittaa korttini toimimaan, joten ei tarvi nukkua yötä taivasalla.

Haaste 2. Kurssien valitseminen kiinalaiselta nettisivulta.
Ratkaisu 2. Kursseja sai alkaa valitsemaan perjantaina, jolloin huomasin, että valintakone on kiinaksi. Menin hakemaan apua ulkkaritoimistosta, mutta perjantai oli lomapäivä. Maanantaina haen uudestaan apua ja päädyn pallottelemaan neljän eri toimiston välillä lähinnä selvitellen muita ongelmia. Kolmen tunnin pallottelun jälkeen ilmeni, että mistään ei saa apua. Pitää pyytää kadunmiestä apuun. Tämän jälkeen venailen tunnin tietsikkaa lafkan aulassa, jossa voisin pyytää ohikulkijoita apuun. Konetta ei vapaudu eikä kirjastoon pääse ilman opiskelijakorttia, jota ei vielä oo. Kyllästyin ja lähin kotiin toivoen, että seuraavana päivänä käy paremmin. Aamulla tajusin kokeilla tätä sivua http://babelfish.yahoo.com/ ja *fädäm!* homma rupes toimimaan.

Haaste 3. Mitä saan opiskella?
Ratkaisu 3. Pyörin tosiaan kolmisen tuntia toimistojen välillä selvittäen, missä ja mitä oikeastaan opiskelen täällä. Molemmat vaihtoehdot sanoo, että en ole niiden kirjoilla. Hetken suunnittelin jo syksyn pituista matkaa junalla Pekingistä Singaporeen kunnes ilmeni, että olen erikoistapauksena suoraan foreign officen alla. Samalla ilmeni syy haasteeseen 4.

Haaste 4. Sosiaalisten verkostojen puute.
Ratkaisu 4. Kohdassa kolme ilmeni siis, että en kuulu undergraduatteihin enkä MBA-opiskelijoihin vaan opiskelen kauppiksen masters-aineita suoraan foreign officen alla. Undergraduatteille on annettu omat paikalliset mentor-opiskelijat jeesaamaan alkuhäslingeissä ja mahdollisesti tutustumista muihin kaltaisiinsa. MBA:lla on tietenkin oma luokkansa jne. Mulle ei olla annettu valmiiksi kavereita. Ulkkarikulttuurikerho ei vastaa mailiin eikä facebookkaan vastannut kysymyksiin parista aktiiviteetista, joista siellä puhuttiin. Eiköhän homma kuitenkin helpotu ku kurssit alkaa, on joku tervetuliaistilaisuus ja joku jäbä etti fbookissa tennis- ja futisseuraa. Ainiin, kämppiskin ilmaantui vasta tänään, mutta en oo ikinä ehtinyt pukeutua tervehtiäkseni häntä sen pikaisten vissiittien aikana.

Lisäksi kahdeksan värivalokuvan tuottaminen naamastani jännitti, mutta hoitu helposti. Paikalliset on vissiin tottunu tollaseen.

Kuvia

Flickrissä on kuvat: http://www.flickr.com/photos/30473824@N07/

Ne on tietty nurinkurisessa järjestyksessä.

Ja se toimii silleen, et ku oot painanu yhtä noista pienistä kuvista ni sit tulee uus ruutu, jonka oikees reunas on näkyy seuraava ja edellinen kuva. Sit vaan painaa seuraavan kuvan kuvaa ja *pädäm* näät sen isona.

Ainiin tällasen kirjoitin ekana Soulissa

Oon ollut yllättävän huoleton vaihtoon lähtemisestä. Mietin jopa, että parin viikon viettäminen Heikin kanssa hänen vaihtokohteessaan Soulissa on liian pehmeä alku - kaipasin kunnon draamaa!. Lähtöpäivänä ja sen aattona rupesi kuitenkin kelaamaan et aika pitkään on erossa mielitietyistään. Lentokoneessa jo hetkellisesti tuumi, mikä pointti koko matkassa oikeastaan on. Eipä nuo murheet kauan painaneet ja aamu jossain Pekingin yllä sarasti huolettomana huolimatta tyngähtäneistä yöunista.

Ja nyt tätä lähettäessä voin sanoa, että samantyylinen fiilis oli saapuessa Pekingiin. Tunnelma nousi, kun tänään sain asiat järjestettyä. Vielä kun tutustuisi kohtalotovereihin.

Seoul on kliffa mesta elää ja yrittää

Jeah, ennen Kiinaa tuli pyörähdettyä pari viikkoa E-Koreassa Heikin seurassa. Seuraa sykähdyttävä tiivistelmä.

Tuntuma

Millainen käsitys E-Koreasta jäi? Ihmiset ovat melko ystävällisiä tuntemattomia kohtaan ja muutenkin kohtalaisen vaatimattoman lunkia porukkaa. Kokemus ehkä vahvisti teoriaani siitä, että jos kansalla on historiassa ollut syytä nöyristellä ovat ihmisetkin ”nöyrempiä” tai sympaattisempia ja glooriallinen historia johtaa turhaan ylpeilyyn.

Ilmeni nimittäin, että Korean paikka historiassa on ollut hiukan samanlainen kuin Suomella, mutta melkoisesti suuremmassa mittakaavassa. Niemimaa on joutunut sinnittelemään kahden suurvallan välissä, jotka molemmat ovat himoinneet paikallisia biitsejä. Molemmat maat sekä luonnollisesti mongolit ovat Koreaa miehittäneet ja silloin tällöin tuikanneet matkan varrella tuleen.

Noita ei poltettu.

Isäntinä japanilaiset olivat erityisen leppoisia ottaessaan viime vuosisadalla lokaaleja orjikseen ja muuntamalla historiallisen palatsin nöyryyttävästi eläintarhaksi jne. Luulisi korealaisten vihaavan enemmän japanilaisia. Enemmän vihaa tai halveksuntaa kohdistuu kuitenkin jenkkejä kohtaan, sillä heidän tukikohdistaan ei hirveästi pidetä. Onneksi saatoin vastata amerikkalaisuustiedustelihin kieltävästi.

Japanin hallinnan jälkeen puhjennut Korean sota oli hiukan kuin paikallinen talvisodan ja sisällissodan yhdistelmä. Tuon sodan jälkeen maa oli yksi Aasian köyhimmistä, sekasorrossa ja poltettu. Sitten tapahtui Korean ihme ja nyt maa on yksi Aasian rikkaimmista. Kuulostaako tutulta?

Nykyaika

Tämänhetkiseen E-Korean turvallisuustilanteeseen verrattuna Venäjän uhka Suomelle on naurettavaa spekulointia. Pohjois-Korean rajalla pojat joutuivat jäpittämään hiukan enemmän kuin miinalaiva Pohjanmaan kannella ja samalla pääsivät katsomaan vihollisia silmästä silmään (tai no, viholliset näkevät vaan omat kasvonsa Raybaneista). Vihollista, jonka maa on eristetty piikkilangoin, miinakentin, nelimetrisin muurein, piikkilangoin, vartiotornein ja piikkilangoin. Vihollista, jonka takia asevelvollisuus kestää kaksi vuotta. Vihollista, joka silloin tällöin rakentaa hyökkäystunneleita etelän puolelle ja jonka vakoojiin törmää aina välillä.

Harmaa rakennus toivottaa tervetulleeksi pohjoiskoreaan. Näin pienestä kuvasta ei erota Kimin alamaista kiikaroimassa meitä. Lähemmät veitikat ovat etelän puolella. Parempiakin kuvia olisi saanut, mutta patterit loppu tähän.

Voin kuvitella, että paikallisia hiukan jännittää P-Korean ydinohjelma. Hullu dena kontrolloimassa itsesi lisäksi 18 miljoonan kelpo kanssakansalaisesi elämää – cool! Päätin kunnioittaa tuon denan synttäreitä visiitillä hänen maahansa. Samalla keikalla ymmärsin, että tylsät otsikot liittyen hermoiluun Kim Jongin ydinaseesta ei ole mitään turhaa fiilistelyä.

Rajan päälle rakennetussa edellisessä kuvassa näkyvässä neuvottelukopissa pääsi seisomaan pari metriä Pohjois-Korean puolella. Onneksi opin E-Korean sotilailta uhkaavan taekwondo-asennon.

Japanilaisen pyromanian takia kaupunki on ulkoisesti kohtuu tylsä – restauroiduista palatseista päätellen se on joskus ollut ihan makeekin. Nyt on lähinnä joitain lasitorneja, lähinnä betonimöhkäleitä ja asvalttiautiomaata parin sadan metrin korkeudesta katsottuna silmänkantamattomiin. Selvästi suurin näkemäni kaupunki. Kirjaimellisesti käsittämättömän kokoinen. Kuitenkin viihdyin sen kaduilla ihan hyvin. Liekö johtuvan ihmisistä tai korkeammasta elintasosta tai luonnolliseen mittakaavaan rakennetuista taloista. Museoissa käynti ainakin on helppoa: yhteen maailman kalleimmista museoista on kerätty kaikki olennainen, eikä muita erityisiä pölyluolia olekaan.

Mielenkiintoinen fakta: Jokaista syntyvää sataa tyttöä kohti syntyy 130 poikaa. Hmm. Muistutus tulevaisuuteen: Järkkää korealaisille pelimieskursseja törkyhintaan.

Fakta 2: Korealaiset kehittivät 1300-luvulla foneettiset aakkoset, jotka ovat melkein yhtä makeet jollei makeemmat kuin latinalaiset kirjaimet. Ehkä sen takia koko maa ei ole yksi Kiinan vähemmistöprovinsseista tai Japanin eläintarha. Tällä hetkellä käsitykseni nimittäin on se, että Koreassa ei ole juurikaan eroa Kiinan muihin vähemmistöprovinsseihin.

Selkkaukset

Tokana päivänä meidät napattiin massan seasta telkkarimainokseen
kävellessämme kadulla. ”Arisu, Refreshing!” ”Arisu, I love it!”.

Kliffassa kaupungissa tuli pyörittyä etenkin Sinchonin opiskelualueella, jonka kupeessa oli maailman baaritiivein alue(?) sekä Yonsein yliopisto, jossa Hessu opiskelee, sekä pari muuta yliopistoa. Hegen opintojen kautta tutustuin moneen riemukkaaseen kelpo veikkoon. Hämmentävä tunne vaihtaa nyt taas yhtäkkiä maisemaa ja alottaa koko homma alusta. Niitäkin varmaan hämmensi mun koko pakan sekoittaminen siellä. Onneksi poltin sillat koko jengiin vikana aamuyönä. Siistii kuitenkin tollanen tutustutaan kaikkiin täysiä –meininki. Siistii myös ulkomaalainen juhliva juhliminen verrattuna suomalaiseen passiivisempaan versioon. Mitenköhän Pekingissä..

Eka viikko menikin aika pitkälti tutustumisriitteihin. Tuli käytyä welcome-partyt läpi. Oudoimpia tilanteita oli puolentoista tunnin mittainen paikallisten cheering-tanssien opettelu. Tylsää mut sit saatiin kaljaa ja suomalaiset olivat ainoat, jotka eivät lopuksi tanssineet. Osoittautu, että yksi suomalaisista oli käynyt saman lukion kuin minä ja hän tuntee siskoni. Kyseinen neito oli eka hahmo johon törmättiin koko matkalla.

Tokana viikonloppuna paljastui korealaisten opiskelijoiden pimeä puoli. Kaksipäiväiset Yongsei Universityn ja Seoul Universityn väliset urheilumittelöt. Ei siinä mitään, mutta jengi tanssi opeteltuja tiettyjä kannatustansseja tiettyjen kymmeniä kertoja toistuvien biisien tahdissa oikeasti seitsemän tuntia putkeen, jonka jälkeen tanssi jatku Sinchonin baarialueella. Sekopäistä, mutta ihan siistiä seurata. Pääsinpähän tämän verukkeella kuitenkin seisomaan paikalla, jossa TAPIO KORJUS VOITTI OLYMPIA-KULTAA lähes enteellisen tarkasti kaksikymmentä vuotta sitten.

Tapio Korjus voitti Suomen kansalle olympia-kultaa tuolla.

Illan juhlissa ja noin muutenkin ilmeni, että Korealaiset ovat kovia DOKAAMAAN. Ehkä KOVEMPIA KUIN SUOMALAISET. Usein vessassa oli pari jätkää pöntölle sammuneena ja laattailleena. Lisäksi maanantai-iltana kadulla dalsiessani jouduin väistämään puku päällä maassa örveltävää herraa ja häntä ylös nostavaa horjuvaa pukuseuruetta. Kaikki johtuu sojusta. Melkein joka ruokapöydässä näkyy päivästä riippumatta pari soju-pulloa.

Kerran meitä opasti paikallinen mies, jonka motiivien pääteltiin lopulta olevan vilpittömät. Parin päivän kuluttua kuitenkin kuultiin, että vastaavanlainen mies oli loppuillasta tehnyt jätkille ei niin kiehtovia ehdotuksia. Siistii.

Opas.

Itse en ole harmikseni niin erityisesti itämaisten neitojen perään, mutta ovathan ne söpöjä alituisesti hihitellessään. Itsetunto vähän koheni siitä, kun eräiltä tytöiltä tietyn baarin sijainnin tiedustelu pääty meidän ulkonäön kehumiseen. Ollaan paikallisten mielestä ihan SAATANAN hyvännäkösiä. Erityisesti itsetuntoa kohotti tyttö, jonka ulkoista olemusta olimme positiivisesti toisillemme kommentoineet. Meidät nähtyään neito tuli nimittäin pyytämään pääsyä valokuvaan kanssamme. Mikäs siinä, mutta valokuvan ottaneet tytön miespuoliset kaverit olivat varmaan vähän mustiksia. Tyttö oli ilmeisen kännissä.

Vastoinkäymisiä

Ilahduttavia kokemuksia aiheutti myös kommunikaatio. Suomalainen puhelin ei toimi E-Koreassa (eikä varmaan pohjoisemmassakaan). Päätin kuitenkin viikon maassa oltuani sopivan kaupan löydettyämme hankkia paikallisen puhelimen muutamalla kymmenellä eurolla. Puhelin toimi kivasti korkattaessa seuraavana päivänä ekat parikymmentä sekuntia, jonka jälkeen ei enää saanut yhteyttä kehenkään. Suunniteltu tapaaminen torilla sai uuden käänteen, mutta onneksi tekstarit jeesas. Tekstarien rikkimeneminen aiheutti kuitenkin seuraavalle päivälle yllättävän käänteen, jonka vuoksi eksyin laumasta ja pakenin kodikkaaseen motelliini, jossa muuten asuin pari päivää.

Erityisen kodikasta motellissa oli vaihtoehtoinen punainen valaistus. Ei siinä kuitenkaan sen kummempaa, ihan puhdashan se oli eikä muunlaisia vaihtoehtoja ollut lähettyvillä. Myöhemmän guesthousen isännän tarjoamat aikaiset aamuherätykset ja päivää liian aikainen check out eivät tuntuneet erityisesti paremmalta.

Kommunikoinnista opin kuitenkin sen, että facebook pelastaa mutta hidastaa, jollei sekin satu olemaan rikki. Toinen opetus oli se, että rahoja on vaikea saada takaisin kaverilta, joka ei osaa englantia ja änkyttää.

Sit tuli myös käytyä pleikkariluolissa (kaikki muutki pelas pessiä), karaokekopissa (HITON mielenkiintoista korealainen karaoke), jätskibaarissa (sana baari johti harhaan), telttabaarissa yms.

Ok, tuli kosolti tekstiä. Sit nukkumaan uudessa kodissani. Jännittävä fiilis.

Ainiin. En mä oikeesti niitä siltoja polttanu.

Blogit on nykyaikaa

Mitäs sen enempää selittelemään. Tää kertoo Pekingissä "opintojen parissa" viettämästäni lukukaudesta.

Tai no, selitetään vähän: Äiti oli lähtiessä huolissaan, isä suositteli kirjaa sekä pohti oppimisnäkemyksiä, vaari kehoitti oppimiaan hymyilevien ihmisten maasta, "älä delaa" oli sisarusten kommentti, duunikaverit käski syömään kaiken mikä tulee eteen, Tapiolalaiset kaverit miettivät millaisia paikalliset naiset ovat ja koulukaverien viimeiset ohjeet olivat vinkkejä hyvään ja luontevaan blogin ylläpitoon.

Paluulento on 17.1.2009.