Wicked!

Elämäntiellä on monia käänteitä ja joitain oikoreittejäkin. Mitä Pekinginmatkaani tulee, tie on ollut hedelmäisten puiden varjostama ja uusien laaksojen avartama. Tie on ollut täynnä monta vastaantulijaa sekä myötämatkustajaa, joista jotkin ovat lähenneet sydänystävyyden porteille. Nyt, kun päivät käyvät vähiin, toverustemme tiet alkavat haarautumaan Pekingin yltäkylläiseltä pääväylältä, ja kohta on minunkin pienen polun aika ottaa tien mittapuulla vähäpätöinen kaarros vasempaan, mutta sydänystävieni vaelluksen mittapuussa polku ylittää vallattoman suuren kuilun. Kuilun, joka erottaa parhaat ystävykset toisistaan ehkä vuosiksi, ehkä iäksi! Kuka tietää.

Monet viisaat miehet katsovat tässä vaiheessa taakseen mitaten katseellaan surun hetkiä ja epätoivon laaksoja sekä ilon riemuja ja onnen kukkuloita, joten ehkä minunkin - tavallisen maantallaajan - on aika miettiä, mitä on tullut tehtyä ja mikä meni pieleen.

Isä ja äiti kultaisine lapsineen ja esikoisen uljaan lady-ystävän tukena pääsin nauttimaan onnellisesta perhejoulusta. Kaukaisassa maassa viettämäni seikkailunpäivät olivatkin päässeet muodostamaan pisimmän tähänastisen erilläänolon läheisimmistäni ja pieni välikatkos sai minut objektiivisemmalla tavalla tarkkailemaan onnellisen perheeni dynamiikkaa ja rooliani koiranpentuna. Ensisilmäykseni kun omaisiini loin, palautui muistot perheemme ainutlaatuisen huumorin voimasta tehdä arkisimmatkin askareet merkityksellisiksi hetkiksi.

Arjen puurtamisen tärkeyttä elämän mielekkyyden kannalta ei voikkaan ylikorostaa, joten jaan teille mieleeni muistuvia parhaita hetkiä perheeni onnellisuudesta. Esimerkiksi moottoritien kaltaisen rakennelman ylittäminen Shanghaissa maailman ehkä korkeimman pilvenpiirtäjän huipun tavoittamiseksi, juna-asemilla seikkailut, pekingin viimeisen viidenkymmenen vuoden kylmimmästä päivästä nauttiminen, sisarusteni kanssa lähes beetlehemimäisestä joulutunnelmasta baarissa juopuminen, Pekingin autio jää-kivipuutarha ja monet muut askareet saivat minut taas uskomaan vereen. Veri on se voima, joka vahvimmin meidät muihin ihmisiin sitoo.

Riemu oli jälleen onnellisen perheeni taakse jättämisestä huolimatta valtava, kun kohtasin uutena vuotena Pekingin juhlakansan ja erityisesti tuon kansan timantit. Tuon yön seikkailut nousevat ansaitsemaansa arvoon kerrottuna päivällisen jälkeen takkatulen äärellä hämärissä viskihöyryissä.

Suurimmat koettelemukset kohtasin kuitenkin koulutieni varrella, kun väänsin paskan tentin sunnuntai-aamuna klo 8 ja seuraavan maanantaina. Meni tokavika viikonloppu hukkaan. Jotain ehkä paikallisten proffien mentaliteetistä kertoo se, et mailasin yhelle et tarviin allekirjoituksen yhteen paperiin ja voin tulla hakemaan sen proffan toimistosta millon tahansa seuraavien 10 päivän aikana. Tietenkin kaveri kokee parhaaksi tavata klo 10 sunnuntai-aamuna. Mutta sehän sopi! Oli tentti kasilta. Niin ja eilen väännettiin arviolta kahen tunnin assignmenttiä 11,5h. Hulluja.

Nyt ku pitää lähtee on kovin ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta hurjan siistii päästä näyttämään Suomelle, mitä mä oon oppinut, mutta toisaalta kaikki kaverit jää tänne viel pariks viikkoo ja vois viel olla kaikkee tekemistä, kuten kiinalainen hiihtokeskus. "Kaikelle on aikansa!" sano possu lahtaamossa. Lisäks Suomessa tosi moni ei oo paikalla ku tuun.

Ei se kuitenkaan mitään - oppia ikä kaikki - veikkaan että ens viikko Bangkokissa tulee olemaan jotain aivan muuta. Bravo!

Päivät vähenee ja meno paranee

Ennen Tokiossa käväsyä olin kirjottanut Kylteri-lehteen pitkähkön haastatteluihin perustuvan artikkelin kiinalaisista opiskelijoista ja viettänyt intensiivisen viikon tenttien ja kiinalaisen ryhmätyöryhmän kanssa. Olin siis jo aika syvällä tässä systeemissä ja paikallinen identiittini alkoi hiukan liikaa vaikuttua suhteestani paikallisiin ihmisiin ja systeemiin.

Tokiossa käyminen toi taas vähän länsimaisempaa perspektiiviä maailmaan, joten nyt koen mukavasti olevani taas hiukan ulkopuolisempi tässä systeemissä. Konkreettisimmillaan tämä näkyy täydellisessä kyllästymisessä kouluruokaloiden mössöihin. Viidelläkymmenellä sentillä ei täälläkään kamalan laadukasta ruokaa massoille tehdä. Viime aikoina on tullut myös paljon enemmän arkihengailtua länkkärien kanssa, joka on myös kasvattanut välirikkoani kiinalaisiin.

Toisaalta syventymistäni paikalliseen menoon on viime viikolta lähtien alkanut kasvattamaan se, että päätin ottaa Kiinan kielen privaattikursseja 2h viikossa loppuajaksi. Ihan uskomatonta näiden tapa ääntää asioita ja pienten ääntämisvivahteiden tuottamat erot. Jännä nähä mitä käy.

Tapahtumia

Viime viikolla käytiin kaupungin kuumimmassa yökerhossa Suzie Wongissa. Makee paikka! Siellä tapaa kaupungin rikkaimmat (venäläiset) liikemiehet ja Kiinan laadukkaimmat ilotytöt. Kyllä, paikka on vissiin ollut asiakaskunnaltaan pienessä alamäessä viime aikoina. Tosi hmm kämp(?) kokemus. En oo varmaan ikinä nähnyt yhdellä silmäyksellä niin paljon rahaa edustettuna.

Paikan kovin jätkä oli omassa aitauksessaan istuva iäkkäähkö liikemies, joka välillä istui ja välillä tanssahteli heilvaan tyyliin turkkiin yms. sälään pukeutuneen nuorehkon cocktail-lasia pitelevän vaimonsa kanssa. Arvioin miehen tilanneen ainakin kesätöisen kuukausipalkkani verran skumppaa. Välillä hän vaivaantui valitsemaan ravintolan sikarilaukusta paksuimman kuubalaisen. Vaikea kuvailla, sääli ettei ollut kameraa.. Törkeän rikkaan miehen karikatyyri: kultaiset kalvosinnapit, paksu sikari, silkkinen puku, skragan sijaan silkkihuivisysteemi hopeisen neulan lävistämänä, harmaahkot hiukset kammattu taakse, kummisetämäisesti roikkuvat posket, röyhkeä ilme ja jatkuvasti vihainen. Pääsimme hyvin läheiseen kontaktiin kaverin kaa. Poistuessaan hän pyrki kävelemään käytävällä kännisen kaverini ohitse, ei ihan heti saanut tilaa ja huusi "FUCK OFF!". Känninen kaverini löi häntä kyynerpäällä hauikseen - oppiipahan käyttäytymään.

Miksi kaverini oli kännissä? Siksi, koska maastohousuihin pukeutunut huorien ympäröimä kiinalainen jäbä oli tarjonnut jätkille juomia. Kiinassa juoman tarjoaminen useimmiten tarkoittaa sitä, että kalja on vedettävä kilpaa ykkösellä alas. Tää kaveri suuttui, jos jätti pisaroita pohjalle. Ainoa, mitä hiukan pelottava jätkä koko aikana puhui, oli "Me Chinese army!". Mua ja yhtä toista jannua se ei hyväksynyt juomarinkiinsä.

Maanantaina koin ehkä mahdollisimman vastakohtaisen kiinalaisen elämyksen, kun ajauduin pyörälläni köyhälistön alueille. Käväsin Linnunpesä-stadikalla fillarilla ja päätin ottaa toisen reitin takas. Oli jännä tsiigailla köyhien ihmisten hökkeleitä ja nähä niiden meininkiä. Paljastu mm. mihin roskisdyykkarit lopulta tuovat roskansa ja miten köyhien taloja tuhotaan rikkaiden ihmisten kerrostalojen alta pois. Noi mestat on tossa ihan naapurissa, mutta junaradan toisella puolella. Pistän kuvia sit ku ehin.

Saman päivän illalla käväsin kuuntelemassa australialaista torsoa - kirjaimellisesti. Jamppa oli nimittäin syntynyt ilman jalkoja ja käsiä, mutta onnistunut kuitenkin menestymään elämässä ja nyt kaveri käy luennoimassa motivaatiosta eri puolilla maailmaa. Se oli oppinut seisomaan pystyasennossa ja kulkemaan eteenpäinkin. Hauskinta oli ku se pomppi eteenpäin. Sinänsä tosi jännä tyyppi ja tarina, mutta - kuten oletinkin - itse asia oli aika perus kauraa.

Olen myös oppinut valtioiden välisten valuttasiirtojen moderniudesta sen, että Suomesta kestää yli viikko rahojen siirtymiseen avaamalleni kiinalaiselle tilille. Nihkeetä velkaantua yhä enemmän kavereille ku omia rahoja ei kuulu.

Nyt tapaamaan kiinalaista business communication -ryhmää.

Kaupassa

Maalaan tilannekuvan kaupasta, jotta te, läheiseni, pääsisitte romantisoitumaan eeron arkitaipaleesta kaukaisassa Kiinassa.

"
Palveltavaksi saapuessani myyjä höpöttelee kaikenlaista, mutta en ymmärrä mitään ja tuskin kuulenkaan ipodini mölyn alta. En jaksa reagoida puheeseen mitenkään. Poistuessani huomaan, että jonossa seuraavana ollut osti pussillisen kanan varpaita karkkipussimaisesti.
"

Tota ennen pizzerian tarjoilija jälleen hymähteli, kun tilasin kaksi annosta spagettia. Yksi 90 senttiä maksava annos ei mitenkään riitä.

Aiemmin en muuten uskonut käyttäväni ikinä karkkipussia adjektiivina.

Tokyo babe!

Kiipee ihmees torniin ku oot Tokios. Mä päädyin sattumien kautta kiipeemään kolme kertaa.

Rupee tuntuu siltä, että matkustamiseni on välillä yhtä syöksykierrettä. Koreassa oli ongelmia yöpymisten kanssa ja kadotin heikin lähes pariks vuorokaudeksi johtuen paskasta kännykästä. Kiinassa pyöriessä tuhosin puhelimen, matkustin väärään kaupunkiin, ei päästetty yhteen kaupunkiin, en saanut paikkoja junassa yms.

Herätessäni Tokioon laskeutuvasta lentsikasta tajusin jotenkin, että en ollut ottanut visaani pankkiautomaatista nostaessani käteistä Pekingin lentokentällä. Kiinalaiset automaatit on sen verran nokkelia, että ne antaa rahat ennen korttia. Kahmaisin tietenkin suuren tukun kahisevaa taskuihini ja pakenin paikalta ilman korttia (saman kaltaisia lähteltäpititilanteita oli sattunut aikaisemmin). Onneksi tajusin asian lentsikan laskeutuessa, nimittäin janosin unta työntäyteisen kolme tuntia silmät kiinni makaamista sisältäneen yön jälkeen.

Onneks sain kentällä vaihdettua 200:n euron edestä kiinan rahaa japanin rahaan. Laskeuduttua ilmeni, että puhelin ei toimi Japanissa, mutta sain ihmeen kaupalla vuokrattua sellaisen luottokorttinumeroni avulla - missään muualla näin ei saanut maksettua. Puhelimen avulla sain sitten kuoletettua luottokorttini, mikä oli ihan jees. Internet sanoo, et kukaan ei oo käyttäny sitä, enkä sellaista käytöstä kiinalaisilta odottanutkaan. Vaihtamallani parilla sadalla eurolla pärjäsin pari päivää, kunnes oikea käteni Heikki saapui paikalle ennalta hehkutetun saksalaisvenäläisjuutalaisen lakeijansa Arsenin kanssa. Tuo ilomielinen velikulta alkoi ensikättelyssä kutsua minua liikanimellä Porno. Ehkä se sopii mulle?

Rahan hetkellisellä puutoksella oli kuitenkin sen verran ikäviä seurauksia, että ei ollut varaa toteuttaa suunnittelemaani parin päivän matkaa Kyotoon, mikä pahoitti mieleni.

Mut jeah, myös Tokio sisälsi Hostelliseikkailun. Kuten aiemmin sanoin, niitä vois koittaa oppii varaamaan ajoissa. Ikävää hotelliseikkailussa oli viikonloppuinen ravaaminen, asemien säilytysboksien ettiminen (kantsii tosiaankin painaa mieleen, missä boksi on) ja Arsenin katoaminen. Pahimmillaan nukkumaanmenomme myöhästyi kello kahteen iltapäivällä johtuen väärinkäsityksestä kapselihotellien checkinnaamisessa. Noiden iltapäiväisten epätoivon hetkien jälkeen päädyimme siihen, että "yöpyminen" kylpylässä on fiksua. Strategia oli varsinainen succé! Kylpylässä oli suuri sali täynnä eri näköisten japanilaisten miehittämiä lepotuoleja, jotka sai taivutettua makuuasentoon. Tuoleilla jengi nukku, tsiigas henkilökohtasista telkkareista sumopainia jne. Leposali. Ikkunan takana pyörivä vuoristorata aiheutti tämän tästä nukkumistamme häirtsemättömiä maanjäristyksiä.

Seuraavan yön olimme suunnitelleet paremmin, mikä johti sarjakuvakopissa yöpymiseen. Kyllä! Japskit digailee sarjakuvii sen verran, että ovat valmiita menemään koppiin lukemaan niitä. Respasta voi sitten sarjakuvien lisäksi lainailla dvd:itä tai sit voi vaan pelata kopissa tietsikkaa. Lattia on nukkumiseen soveltuvaa pehmustettua materiaalia ja mestassa on suihku. Vinkki maailmanmatkaajalle: Baarin jälkeen metrojen aukeamista odotellessa tai yösijan puuttuessa dvd/sarjakuvakoppi on kelpo vaihtoehto seikkailunhaluisille!

Viikonlopun kolmannen yön vietimme kapselihotellissa. Mikäs siinä, kamat säilytyskoppiin, saunominen ja pulikointi alle, verho luukun eteen ja unta nassuun. Vaikutti hyvin suositulta ratkaisulta.

Ainiin, tatuoiduilla paskiaisilla ei ole asiaa kylpylään tai kapseliin. Niin, naispaskiasiakaan ei useimpiin kapseleihin hyväksytä. MUN KAPSELIIN OLISIN HYVÄKSYNYYYYY!!!!!!!!!!!

Ja asiaan:
Muun ajan nukuttiin Khaosan Tokyo Hostel Annexissa, kelpo mesta.

Pari ekaa päivää pyörin yksin Tokiossa hoitaen pari museoo, puiston ja temppelin alta pois, sillä uskon saavani enemmän tyydytystä niistä kuin jotkin toverini. Kaikki temppelit olivat tosin kiinni niihin päästyäni.

Siel oli kaikennäkösii puistoi.

Puro virtasi kylän läpi. Siinä saattoi matkustaa.

Oli myös paljon kodittomia. Täs ne oltiin laitettu riviin.

Rakkaiden ystävieni onnistuttua pääsemään hostellille omien seikkailujensa jälkeen alkoi matkan vapaamuotoisempi osio. Käsittääkseni paras tapa nauttia Tokiosta on ihmetellä eri metroasemien ympärille levittäytyviä mitä erilaisempia kaupunginosia.

Shibuya crossing. Kuuluisa iso risteys ja hirmuinen ihmisvilinä. Katotaan jos onnistuisin videon uploadaamaan.

Yhen pysäkin vieres oli tällanen silta, joka oli täynnä separeita. Tai ei se täynnä ollu ku me päästiin paikalle harhaantumisen jälkeen, mut jonkin verran tollasii siel oli tarkoituksellisesti turisteille näyttäytymässä.

Oikeesti siel ei ollu kaikkial samanlaista ku tän pysäkin tienoilla.

Tol pysäkil saatto ihailla Tokyo skylineä ja vapaudenpatsasta.

Yöelämä Tokiossa oli tapahtumarikasta. Ensimmäisen paikka mihin osuttiin oli Friendly Town. Hetken harhailun jälkeen baarin näkeminen aiheutti sen verran riemua, ettemme jääneet pohtimaan "friendly town" -nimen
syvempää merkitystä. Vääjäämättä se alkoi kuitenkin hahmottua ja lopulta Duken ja Brothersin kaltaiset neutraalitkin baarien nimet alkoivat muodostaa mielleyhtymiä erääseen seksuaaliseen vähemmistöön.
Nastaa, päästiin heti ekana korkkaamaan Tokion homoskene!

Muita turvallisen heteroita aluita olivat Shinjuku, jossa juoksimme ja lopulta ajoimme taksilla pakoon baarista ylikorkeaa laskua, Roppongi, jossa oli klubeja sekä yli-innokkaita sisäänheittäjiä ja hierojia, ja Shibuya, joka oli yöelämämme päämaja. Mitä siitä nyt sit sanois. Uroteoista kerrottakoon enemmän kaljanhuuruisina loppuyön tunteina (mitä?).

Eräänä yönä kadotimme veli Arsenin, sillä kaikilta paitsi multa oli puhelimen akut loppu. Ei huolta! Törmäsimme sattumalta siihen seuraavana päivänä metroasemalla. Tässä vaiheessa jotain tokiolaisista metroasemista tietävä voi pyöritellä päätään hämmästyksestä, kas noin! Törmäämisen todennäköisyyttä kasvatti kuitenkin se, että kohtasimme säilytyslokeromme lähettyvillä, jota molemmat olivat etsineet jonkin tovin.

Huolimatta erinäisistä kommelluksista, joista olen antanut teidän lukea, matka oli hirvittävä.
Eiku hirvittävän makee! Sika iso kaupunki, sika modernii, jotkut metromatkan kaupungin yllä tuntu avaruudelta, paljon jännii juttui kuten iso risteys, isot näköalat.. hämmennysmäisen nautinnon tuottaja Tokio on. Kaikkee mitä ei oo missään muualla. Sit oli myös kaikkee hulinaa. Bravo!

Jumalattoman kokoset fisumarkkinat, jonne saapuu valtamerellä ongitut kalat. Sielt sit ne rahdataan joka aamu ihmisten vatsoihin. Jotta välttää aikaisen heräämisen, sinne kantsii mennä suoraan baarista ja sillon käy noin ku tos kuvassa.

Viimeinen päivä oli menestys! Päätimme mennä katsomaan pahamaineista Tokion pörssiä. Vaeltaessamme maailman toiseksi suurimman talouden(?) pankkisektorien läpi panin merkille, että kaduilla on hiljaista ja pankkien ovet ovat kiinni. En olettanut laskusuhdanteen vielä tuhonneen kaikkia Japanilaisia pankkeja ja arvaukseni pörssinkin kiinniolosta osui oikeaan. Oli nimittäin paikallinen lomapäivä. Tämän jälkeen pienten mm. sushia sisältäneiden mutkien jälkeen onnistuimme hankkia kunnon hätäisän kiireen lentsikkakentälle, mutta selvisimme.

Nyt tuntuu siltä, että olisin saapunut ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Moderniuden keitaasta takapajuisuuden ojaan - no ei vaisinkaan, mutta jotain sellasta!

Jalokiveksi loppuun julkaisen kuvan kelpo veikosta Arsenista juomassa ölutta biologinenvankila-baarissa.

ps. antakaa anteeksi erinäiset kielioppivirheet, nyt ne ei kiinnosta

Muutoksen tuulia

Que? Varasin lennon Tokioon ens sunnuntaille. Reilun viikon sielä sitten pyörin sushit suussa ja saket jo kadulla. Ajatus lähti siitä, että arkkiviholliseni Heikki kertoi lähtevänsä venäläissaksalaisjuutalaisen lakeijansa kera Karate Kidin kotimaahan. Ne tosin viipyy siellä vaan pari maanjäristyksellistä. Mä tuun takas vasta lähtöä seuraavan viikon tiistaina. Ajattelin toteuttaa matkan Lost in Translationin ja Fear and Loathing in Las Vegas vetoisesti - kivaa siitä tulee!

Moni jo arvaileekin levottomuuteni syytä! No, kerrottakoon viettäneeni lauantai-iltapäivän tentissä ja ilta meni rattoisasti kotona, koska koulutoverini ovat niin PIRUN AKTIIVISIA. Muutenkin vähän juttuja pukannu sitä ennen ja enski viikolla, joten kiirettä pitää. Tänään perehdyin koppini erikoisuuksiin viettämällä koko päivän sängyssä luovien ja henkisten askareiden parissa, joiden tuotokset paljastuvat maailman ihailtavaksi joulun alla.

Ensimmäinen kosketukseni kiinalaismalliseen tenttiin oli huimaava. Kahessa tunnissa piti vastata yhteensä kolmeenkymmeneen kysymykseen, joista ekat oli kyl monivalintoja, mutta vaativat huomattavia laskuponnistuksia. Ikinä en oo niin kiireessä tenttiä vääntänyt. Loppu hyvin kaikki hyvin kuka ties? Se jää nähtäväksi.

Ens torstaina vielä toinen tentti ja ryhmäesitelmä "business clothing for women". Oon ihan täpinöissäni tosta aiheesta. Ryhmän kiinalaiset tsirbulat handlaa homman vähän paremmin. Kurssi on business communication ja lokaaleihin kontaktin ottaminen on karismaattisen open lisäksi kurssin parasta antia. Opettaja on kotoisin kiinalaiselta kaakkoisrannikolla sijaitsevalta Formosan saarelta ja hän puhuu suoraan, jos teet jotain väärin. Opettavaista.

Kotiväelle hirveesti terveisiä - kyllä se siitä!
Kummipoika Elmeri otti ensimmäiset askeleet, kunpa olisin ollut näkemässä.
Suloiselle morsiamelleni tiedoksi: avioehtosopimus on jo postissa!
Ja rakkaille, rakkaille lukijoilleni:

Käden painan sinun olkaasi vasten
Sinun huulesi hyväilee minun otsaa
Vartalot myötää
lantio lantiota vasten työntää

Kun tuet minua niin taivun
sinun sylissäsi hurmaan vaivun

Sinun vientisi minut nostaa
sateenkaarelle aivan
vaikka matalalla tanssin
minut korkeuksiin nostat

Sävelet väkevän tangon,
hengityksesi kiihkeänä kuulen
omaani pidättelen,
niin luulen

Niin lämmin, niin kuuma
tämä onnen huuma.

Sinun kanssasi kun tanssin
koen ihmeellisen transsin
Häviää aika, häviää kaikki

on läheisyydessä taika
läsnä koko ikuisuus
ja meidän yhteinen
sateenkaari tango.

Kiitos Tuulispää http://www.rakkausrunot.fi/runoilija1.php?runid=1293567&luku=1&apu=51657

Naisii sais olla enemmän

No paljastetaan nyt sit jotain.

Alkuviikosta tuli vihdoin otettua turistin rooli Pekingissä, joten se muuri ja kielletty mesta on nyt nähty. Jännäksi homman teki kolmesta valloittavasta rouvasta ja kahdesta viehkeästä neitosesta koostuva seurue, jonka alfa-uroksena toimin.

Tollasii ne oli.
Muista niist ei oo kuvii.

Oli suuri hämmennys päästää suomen kieleni kahden kuukauden hiljaisuuden riitiin jälkeen puhumisesta nauttivan naislauman armoille. Oli myösen miellyttävää päästä puhumaan rentoa suomea ennalta tutun kaverin kanssa, vaikka sitä hiukkasen oon Tianyin kaa treenannu.

Seurueeltani opin, että kiinalaiset miehet eivät ole henkisesti kiinnostuneita länsimaisista naisista, sillä länkkäritytöt ovat heille liian itsenäisiä. Niin, ja toi ei kai ollut kokemuspohjasta tietoa - vai olikohan.

Fyysinen puoli viehätti kiinalaisuroita kuitenkin kovasti. Rohkeimmat äijät otti kernaasti laumani jäsenistä valokuvia, mikä sai minut luonnollisesti paljastamaan hampaani. Osalla ei kuitenkaan kantti suomalaisen kauneuden edessä kestänyt. Esim. baarissa tapamamme englantia puhuvan pariskunnan rumempi osapuoli ei onnistunut koko iltana sanomaan sanaakaan meille. Ei edes nimeä kysyttäessä. Tuore vaimo selitti äijän olevan niin ujostunut häikäisevästä kauneudesta. Viikko sitten toisensa tavanneen avioparin sisäisen fyysisen kanssakäymisen suhteen äijä ei ollut niinkään ujo. Ehkä se koitti näyttää tytöille.

Harmittaa, että en päässyt todistamaan seurueen matkan kohokohtaa, eli tutustumista Maon maanalaisten kaupunkien oveen. Niiden piti mennä ihailemaan tätä absurdin mahtavaa nähtävyyttä, mutta sen ovessa olikin pieni kosteudesta kärsinyt aanelonen, joka kertoi koko mahtiponttisen nähtävyyden olevan kiinni ehkä tän vuoden.

Niin ja Pekingin ooppera on aikamoista sadismia sen jälkeen ku on jo nauranu tarpeeks. En saa laitettua videota internetin takia, mutta.. sanat ei riitä kuvailemaan sitä. Pitää ostaa levy sosiaalisten krapula-aamujen iloksi.

Mut tjoo, baarit oli makeit ja meiniki kovaa, nähtävyydet hienoi ja iltavalmistelut sekä shoppailut... kiehtovia.

Tos taustal on sellanen muuri, jonka kiinalaiset rakens tosi kauan sit ja se on ihan hullun pitkä.

Sen päällä saatto ihan noin vaan kävellä.

Vuokrattiin Lindan äidin kiellosta huolimatta fillarit ja tsygäiltiin hutongeissa, eli tollasis vanhois asuinkortteleis, joita tuhotaan parhaillaan hyvää tahtia. Tungettiin ihmisten pihoille, meitä tuijotettiin ja nähtiin Aitoo elämää. Hiton travellerii siis. Yllättävän turvallisilta ne tuntu illan pimetessäki.

Joku asuu tuolla.

Yllinkyllin naisseurasta alkuviikosta nautittuani päädyin sitten perjantaina vaihtariäijäporukalla baariin, jossa on tavallisesti hyviä (indie)rock-keikkoja. Kyseinen ilta oli kuitenkin omistettu kiinalaisille black metal orkestereille. Biisien aikana juotiin kaljaa ja niiden välissä kykeni puhumaan. Jotenkin koko touhu ei näyttänyt niin luonnolliselta kuin suomalaisten tukkasankareiden viha. Yleisö osas sekottaa perus pogoilua riehakkaaseen piiritanssiin.

Ilmeni että kaikilla vaihtareilla on aika rutkasti luppoaikaa päivisin ja tv-sarjat on kovassa käytössä. Toisaalta moni oli samaa mieltä siitä, että muuten niin harvinainen luppoaika on yksi matkan antoisia kokemuksia. Ite en oo ainakaan tottunu hengailemaan useita päiviä putkeen lunkisti ilman suurempaa ohjelmaa. Sehän on ihan siistii välillä.

Elonmerkki

Uskolliset lukijani: asun ja opiskelen yhä Pekingissä, eli vietän paikallista arkea.

Mieleenpainuvin arjen aiheuttama kokemus oli kiinalainen Mies. Olin päätynyt baariin idbm-ryhmäläisen Katan kaverin Jasun sekä hänen ulkkarijenginsä kera. Meidän meno oli säälittävän rauhallista verrattuna naapuripöydän keski-ikäisiin miehiin, joiden ilta siinä baarissa päättyi yhden suorittamaan takkapäin tehtyyn sammumisattentaattiin meidän sohvalle, toisen perinteiseen pöytäänsammumiseen ja kolmannen nukahtamiseen lattialle. Loppuhuipentuma oli seurueen muiden herrojen toteuttama herättelyoperaatio ja kaaottinen poistuminen baarista. Liikuttunein olin kuitenkin kiinalaisen Miehen edesottamuksista.

Hihattomaan paitaan pukeutunut Mies ei osannut sanaakaan englantia, mutta oli kääntynyt meihin päin ja kertoi kovasti asiaa meille painottaen sanoja erittäin vahvaan kiinalaiseen tapaan (vaikea selittää tapaa, mutta asiaan perehtyneet osaavat ehkä kuvitella). Olennaisin pointti puheessa oli se, että kiinalainen mies osaa ryypätä. Tämän todistaakseen hän rupesi välillä osoittelemaan ja meuhkaamaan vuorollaan jollekkin seuralaisistamme. Tämä merkitsi aina sitä, että osoittelun kohteen oli juotava kilpaa puolen litran tuoppi ykkösellä alas Miestä vastaan. Ja kuinka kauniisti kalja upposikaan neljässä sekunnissa kiinalaisen kitaan osan juomasta valuessa leuan ja rinnan kautta hihattoman paidan syvyyksiin kierrellen ja kaarrellen miehen lihavien muotojen mukana. Sanoinkuvaamattoman(!?) ikimuistoinen tilanne. Kunpa olisin tajunnut, että uusi rikki menneen tilalle ostettu puhelimeni osaa ottaa videota.

Mainitun Jasun kautta tuli viime päivinä vietettyä enemmänkin täällä työskentelevien suomalaisten kanssa. Yhteensä suomalaisia on Pekingissä kai joku viitisensataa. Rehti suomalainen seura ja elämäntyyli teki pitkästä aikaa hyvää. Ei ollut nääs vähään aikaan päässyt esim. reilu tunnin verran fiilistelemään jallua ja kertomaan tarinoita, joihin liittyy olennaisesti kyseinen jalo juoma. Siistiä oli myös nähdä uutta porukkaa ja syödä parin euron pihvejä venäläisissä ravintoloissa.

Lauantain joutu kuitenkin ottamaan rauhallisemin, jotta pääsis pelaamaan kunnolla SEM:n futisjoukkueen seuraavassa matsissa. Oli treenit nääs aamulla. Eka matsi oli pettymys ku olin käyny vaan yhissä harkoissa ja sain pelata vikat 10min. Olinpa kuitenkin kameramiesten himoitsema kohde:


Kouluhommiin liittyen koitan parhaillaan pohtia, mitä kursseja voisin jättää veke. Yhden haluan ainakin tiputtaa. On vaan hankala arvioida, kuinka monta kurssia mun pitää vetää täällä, ku ei oo minkäänlaista valmista tapaa muuttaa paikallisia credittejä suomalaisiksi opintopisteiksi.

Opintoihin on kuulunut mm. pienen osakelaukun muodostaminen yhdessä saksalaisen kanssa ja esitelmien tekeminen kiinalaisryhmän kanssa joka toinen viikko olevalle business communication -kurssille.

Sen pituinen se.