Seoul on kliffa mesta elää ja yrittää

Jeah, ennen Kiinaa tuli pyörähdettyä pari viikkoa E-Koreassa Heikin seurassa. Seuraa sykähdyttävä tiivistelmä.

Tuntuma

Millainen käsitys E-Koreasta jäi? Ihmiset ovat melko ystävällisiä tuntemattomia kohtaan ja muutenkin kohtalaisen vaatimattoman lunkia porukkaa. Kokemus ehkä vahvisti teoriaani siitä, että jos kansalla on historiassa ollut syytä nöyristellä ovat ihmisetkin ”nöyrempiä” tai sympaattisempia ja glooriallinen historia johtaa turhaan ylpeilyyn.

Ilmeni nimittäin, että Korean paikka historiassa on ollut hiukan samanlainen kuin Suomella, mutta melkoisesti suuremmassa mittakaavassa. Niemimaa on joutunut sinnittelemään kahden suurvallan välissä, jotka molemmat ovat himoinneet paikallisia biitsejä. Molemmat maat sekä luonnollisesti mongolit ovat Koreaa miehittäneet ja silloin tällöin tuikanneet matkan varrella tuleen.

Noita ei poltettu.

Isäntinä japanilaiset olivat erityisen leppoisia ottaessaan viime vuosisadalla lokaaleja orjikseen ja muuntamalla historiallisen palatsin nöyryyttävästi eläintarhaksi jne. Luulisi korealaisten vihaavan enemmän japanilaisia. Enemmän vihaa tai halveksuntaa kohdistuu kuitenkin jenkkejä kohtaan, sillä heidän tukikohdistaan ei hirveästi pidetä. Onneksi saatoin vastata amerikkalaisuustiedustelihin kieltävästi.

Japanin hallinnan jälkeen puhjennut Korean sota oli hiukan kuin paikallinen talvisodan ja sisällissodan yhdistelmä. Tuon sodan jälkeen maa oli yksi Aasian köyhimmistä, sekasorrossa ja poltettu. Sitten tapahtui Korean ihme ja nyt maa on yksi Aasian rikkaimmista. Kuulostaako tutulta?

Nykyaika

Tämänhetkiseen E-Korean turvallisuustilanteeseen verrattuna Venäjän uhka Suomelle on naurettavaa spekulointia. Pohjois-Korean rajalla pojat joutuivat jäpittämään hiukan enemmän kuin miinalaiva Pohjanmaan kannella ja samalla pääsivät katsomaan vihollisia silmästä silmään (tai no, viholliset näkevät vaan omat kasvonsa Raybaneista). Vihollista, jonka maa on eristetty piikkilangoin, miinakentin, nelimetrisin muurein, piikkilangoin, vartiotornein ja piikkilangoin. Vihollista, jonka takia asevelvollisuus kestää kaksi vuotta. Vihollista, joka silloin tällöin rakentaa hyökkäystunneleita etelän puolelle ja jonka vakoojiin törmää aina välillä.

Harmaa rakennus toivottaa tervetulleeksi pohjoiskoreaan. Näin pienestä kuvasta ei erota Kimin alamaista kiikaroimassa meitä. Lähemmät veitikat ovat etelän puolella. Parempiakin kuvia olisi saanut, mutta patterit loppu tähän.

Voin kuvitella, että paikallisia hiukan jännittää P-Korean ydinohjelma. Hullu dena kontrolloimassa itsesi lisäksi 18 miljoonan kelpo kanssakansalaisesi elämää – cool! Päätin kunnioittaa tuon denan synttäreitä visiitillä hänen maahansa. Samalla keikalla ymmärsin, että tylsät otsikot liittyen hermoiluun Kim Jongin ydinaseesta ei ole mitään turhaa fiilistelyä.

Rajan päälle rakennetussa edellisessä kuvassa näkyvässä neuvottelukopissa pääsi seisomaan pari metriä Pohjois-Korean puolella. Onneksi opin E-Korean sotilailta uhkaavan taekwondo-asennon.

Japanilaisen pyromanian takia kaupunki on ulkoisesti kohtuu tylsä – restauroiduista palatseista päätellen se on joskus ollut ihan makeekin. Nyt on lähinnä joitain lasitorneja, lähinnä betonimöhkäleitä ja asvalttiautiomaata parin sadan metrin korkeudesta katsottuna silmänkantamattomiin. Selvästi suurin näkemäni kaupunki. Kirjaimellisesti käsittämättömän kokoinen. Kuitenkin viihdyin sen kaduilla ihan hyvin. Liekö johtuvan ihmisistä tai korkeammasta elintasosta tai luonnolliseen mittakaavaan rakennetuista taloista. Museoissa käynti ainakin on helppoa: yhteen maailman kalleimmista museoista on kerätty kaikki olennainen, eikä muita erityisiä pölyluolia olekaan.

Mielenkiintoinen fakta: Jokaista syntyvää sataa tyttöä kohti syntyy 130 poikaa. Hmm. Muistutus tulevaisuuteen: Järkkää korealaisille pelimieskursseja törkyhintaan.

Fakta 2: Korealaiset kehittivät 1300-luvulla foneettiset aakkoset, jotka ovat melkein yhtä makeet jollei makeemmat kuin latinalaiset kirjaimet. Ehkä sen takia koko maa ei ole yksi Kiinan vähemmistöprovinsseista tai Japanin eläintarha. Tällä hetkellä käsitykseni nimittäin on se, että Koreassa ei ole juurikaan eroa Kiinan muihin vähemmistöprovinsseihin.

Selkkaukset

Tokana päivänä meidät napattiin massan seasta telkkarimainokseen
kävellessämme kadulla. ”Arisu, Refreshing!” ”Arisu, I love it!”.

Kliffassa kaupungissa tuli pyörittyä etenkin Sinchonin opiskelualueella, jonka kupeessa oli maailman baaritiivein alue(?) sekä Yonsein yliopisto, jossa Hessu opiskelee, sekä pari muuta yliopistoa. Hegen opintojen kautta tutustuin moneen riemukkaaseen kelpo veikkoon. Hämmentävä tunne vaihtaa nyt taas yhtäkkiä maisemaa ja alottaa koko homma alusta. Niitäkin varmaan hämmensi mun koko pakan sekoittaminen siellä. Onneksi poltin sillat koko jengiin vikana aamuyönä. Siistii kuitenkin tollanen tutustutaan kaikkiin täysiä –meininki. Siistii myös ulkomaalainen juhliva juhliminen verrattuna suomalaiseen passiivisempaan versioon. Mitenköhän Pekingissä..

Eka viikko menikin aika pitkälti tutustumisriitteihin. Tuli käytyä welcome-partyt läpi. Oudoimpia tilanteita oli puolentoista tunnin mittainen paikallisten cheering-tanssien opettelu. Tylsää mut sit saatiin kaljaa ja suomalaiset olivat ainoat, jotka eivät lopuksi tanssineet. Osoittautu, että yksi suomalaisista oli käynyt saman lukion kuin minä ja hän tuntee siskoni. Kyseinen neito oli eka hahmo johon törmättiin koko matkalla.

Tokana viikonloppuna paljastui korealaisten opiskelijoiden pimeä puoli. Kaksipäiväiset Yongsei Universityn ja Seoul Universityn väliset urheilumittelöt. Ei siinä mitään, mutta jengi tanssi opeteltuja tiettyjä kannatustansseja tiettyjen kymmeniä kertoja toistuvien biisien tahdissa oikeasti seitsemän tuntia putkeen, jonka jälkeen tanssi jatku Sinchonin baarialueella. Sekopäistä, mutta ihan siistiä seurata. Pääsinpähän tämän verukkeella kuitenkin seisomaan paikalla, jossa TAPIO KORJUS VOITTI OLYMPIA-KULTAA lähes enteellisen tarkasti kaksikymmentä vuotta sitten.

Tapio Korjus voitti Suomen kansalle olympia-kultaa tuolla.

Illan juhlissa ja noin muutenkin ilmeni, että Korealaiset ovat kovia DOKAAMAAN. Ehkä KOVEMPIA KUIN SUOMALAISET. Usein vessassa oli pari jätkää pöntölle sammuneena ja laattailleena. Lisäksi maanantai-iltana kadulla dalsiessani jouduin väistämään puku päällä maassa örveltävää herraa ja häntä ylös nostavaa horjuvaa pukuseuruetta. Kaikki johtuu sojusta. Melkein joka ruokapöydässä näkyy päivästä riippumatta pari soju-pulloa.

Kerran meitä opasti paikallinen mies, jonka motiivien pääteltiin lopulta olevan vilpittömät. Parin päivän kuluttua kuitenkin kuultiin, että vastaavanlainen mies oli loppuillasta tehnyt jätkille ei niin kiehtovia ehdotuksia. Siistii.

Opas.

Itse en ole harmikseni niin erityisesti itämaisten neitojen perään, mutta ovathan ne söpöjä alituisesti hihitellessään. Itsetunto vähän koheni siitä, kun eräiltä tytöiltä tietyn baarin sijainnin tiedustelu pääty meidän ulkonäön kehumiseen. Ollaan paikallisten mielestä ihan SAATANAN hyvännäkösiä. Erityisesti itsetuntoa kohotti tyttö, jonka ulkoista olemusta olimme positiivisesti toisillemme kommentoineet. Meidät nähtyään neito tuli nimittäin pyytämään pääsyä valokuvaan kanssamme. Mikäs siinä, mutta valokuvan ottaneet tytön miespuoliset kaverit olivat varmaan vähän mustiksia. Tyttö oli ilmeisen kännissä.

Vastoinkäymisiä

Ilahduttavia kokemuksia aiheutti myös kommunikaatio. Suomalainen puhelin ei toimi E-Koreassa (eikä varmaan pohjoisemmassakaan). Päätin kuitenkin viikon maassa oltuani sopivan kaupan löydettyämme hankkia paikallisen puhelimen muutamalla kymmenellä eurolla. Puhelin toimi kivasti korkattaessa seuraavana päivänä ekat parikymmentä sekuntia, jonka jälkeen ei enää saanut yhteyttä kehenkään. Suunniteltu tapaaminen torilla sai uuden käänteen, mutta onneksi tekstarit jeesas. Tekstarien rikkimeneminen aiheutti kuitenkin seuraavalle päivälle yllättävän käänteen, jonka vuoksi eksyin laumasta ja pakenin kodikkaaseen motelliini, jossa muuten asuin pari päivää.

Erityisen kodikasta motellissa oli vaihtoehtoinen punainen valaistus. Ei siinä kuitenkaan sen kummempaa, ihan puhdashan se oli eikä muunlaisia vaihtoehtoja ollut lähettyvillä. Myöhemmän guesthousen isännän tarjoamat aikaiset aamuherätykset ja päivää liian aikainen check out eivät tuntuneet erityisesti paremmalta.

Kommunikoinnista opin kuitenkin sen, että facebook pelastaa mutta hidastaa, jollei sekin satu olemaan rikki. Toinen opetus oli se, että rahoja on vaikea saada takaisin kaverilta, joka ei osaa englantia ja änkyttää.

Sit tuli myös käytyä pleikkariluolissa (kaikki muutki pelas pessiä), karaokekopissa (HITON mielenkiintoista korealainen karaoke), jätskibaarissa (sana baari johti harhaan), telttabaarissa yms.

Ok, tuli kosolti tekstiä. Sit nukkumaan uudessa kodissani. Jännittävä fiilis.

Ainiin. En mä oikeesti niitä siltoja polttanu.