Que? Varasin lennon Tokioon ens sunnuntaille. Reilun viikon sielä sitten pyörin sushit suussa ja saket jo kadulla. Ajatus lähti siitä, että arkkiviholliseni Heikki kertoi lähtevänsä venäläissaksalaisjuutalaisen lakeijansa kera Karate Kidin kotimaahan. Ne tosin viipyy siellä vaan pari maanjäristyksellistä. Mä tuun takas vasta lähtöä seuraavan viikon tiistaina. Ajattelin toteuttaa matkan Lost in Translationin ja Fear and Loathing in Las Vegas vetoisesti - kivaa siitä tulee!
Moni jo arvaileekin levottomuuteni syytä! No, kerrottakoon viettäneeni lauantai-iltapäivän tentissä ja ilta meni rattoisasti kotona, koska koulutoverini ovat niin PIRUN AKTIIVISIA. Muutenkin vähän juttuja pukannu sitä ennen ja enski viikolla, joten kiirettä pitää. Tänään perehdyin koppini erikoisuuksiin viettämällä koko päivän sängyssä luovien ja henkisten askareiden parissa, joiden tuotokset paljastuvat maailman ihailtavaksi joulun alla.
Ensimmäinen kosketukseni kiinalaismalliseen tenttiin oli huimaava. Kahessa tunnissa piti vastata yhteensä kolmeenkymmeneen kysymykseen, joista ekat oli kyl monivalintoja, mutta vaativat huomattavia laskuponnistuksia. Ikinä en oo niin kiireessä tenttiä vääntänyt. Loppu hyvin kaikki hyvin kuka ties? Se jää nähtäväksi.
Ens torstaina vielä toinen tentti ja ryhmäesitelmä "business clothing for women". Oon ihan täpinöissäni tosta aiheesta. Ryhmän kiinalaiset tsirbulat handlaa homman vähän paremmin. Kurssi on business communication ja lokaaleihin kontaktin ottaminen on karismaattisen open lisäksi kurssin parasta antia. Opettaja on kotoisin kiinalaiselta kaakkoisrannikolla sijaitsevalta Formosan saarelta ja hän puhuu suoraan, jos teet jotain väärin. Opettavaista.
Kotiväelle hirveesti terveisiä - kyllä se siitä!
Kummipoika Elmeri otti ensimmäiset askeleet, kunpa olisin ollut näkemässä.
Suloiselle morsiamelleni tiedoksi: avioehtosopimus on jo postissa!
Ja rakkaille, rakkaille lukijoilleni:
Käden painan sinun olkaasi vasten
Sinun huulesi hyväilee minun otsaa
Vartalot myötää
lantio lantiota vasten työntää
Kun tuet minua niin taivun
sinun sylissäsi hurmaan vaivun
Sinun vientisi minut nostaa
sateenkaarelle aivan
vaikka matalalla tanssin
minut korkeuksiin nostat
Sävelet väkevän tangon,
hengityksesi kiihkeänä kuulen
omaani pidättelen,
niin luulen
Niin lämmin, niin kuuma
tämä onnen huuma.
Sinun kanssasi kun tanssin
koen ihmeellisen transsin
Häviää aika, häviää kaikki
on läheisyydessä taika
läsnä koko ikuisuus
ja meidän yhteinen
sateenkaari tango.
Kiitos Tuulispää http://www.rakkausrunot.fi/runoilija1.php?runid=1293567&luku=1&apu=51657
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti